Minun stoorini

Johanna Inkinen

Olen Johanna Inkinen, lakimies (OTM Helsinki 2010) ja hallintotieteiden maisteri (HTM Tampere 2003). Erityisalaani ovat oikeudelliset kysymykset viranomaistoiminnassa laidasta laitaan. Minulla on pitkä kokemus viranomaistoiminnan juridiikasta ja hallintomenettelystä. Kielitaitoni kattaa englannin lisäksi ruotsin ja saksan, ja osaan myös puolan alkeet.

Syksyllä 2020 jouduin jäämään sairaseläkkeelle MS-taudin takia. Se oli minulle todella vaikea paikka: viihdyin työssäni erittäin hyvin ja nautin monipuolisista ja haastavista tehtävistä.

Olen sairastanut MS-tautia yli 20 vuotta, mutta monet ansioluetteloni rivit olen kerryttänyt diagnoosin saamisen jälkeen. Mottoni on ollut kuulemani lause: ”Älä tee asioita MS-taudin vuoksi, vaan siitä huolimatta.” Lopulta sairaus on vammauttanut minut pysyvästi; raajani eivät toimi, mutta pää toimii (tosin hitaammin ja takkuisemmin, se myönnettäköön).

Nyt suunnittelen tutkijan uraa ympäristöoikeuden parissa. Jatko-opintojen myötä pystyn toivottavasti tarjoamaan palveluita myös sen alalta.

Ansioluettelo

Lakimies; Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes); 11/2011 – 11/2020
Oikeudelliset asiantuntijatehtävät viraston yksiköille (oikeudellisen tiedon hankinta, tulkinta ja analysointi, lausuntojen valmistelu, muutoksenhakuasiat, oikeudelliset selvitykset, hankinta-asiat, lainvalmistelu, prosessikuvausten laadintaan osallistuminen, neuvonta ja sisäinen koulutus).

Avustava lakimies; Arkkitehtitoimistojen Liitto; 04 – 08/2009, 01 – 02/2010
Pro gradu -tutkielma rakentamisen vastuista, juridiset selvitykset, rakennusalan sopimuksia koskevien yleisten tehtäväluetteloiden valmistelu, rakennusalan ammattilaisten koulutus.

Tutkija; LE Consulting Suomen ympäristöoikeusinstituutti; 09 – 12/2009
Selvityksen laatiminen Kanadan ja Skotlannin lainsäädännöllisistä ratkaisuista kansallista lainvalmistelua varten.

Talouspäällikkö; Itämeren ympäristötutkimusta rahoittava etuyhtymä BONUS ETEY; 6 kk / 2007
Perustamissopimusten kansainväliseen valmisteluun osallistuminen, perustamisen juridiset kysymykset, budjetin laatiminen.

Tiedeasiantuntija; Suomen Akatemia; 01/2005 – 10/2007
Kansainvälisen EU-projektin taloudesta vastaaminen, kumppaneiden konsultointi, hallinto- ja tiedotustehtävät.

Projektikoordinaattori; Hämeen maakuntaliitto; 08/2002 – 01/2005
EU-projektin taloudesta vastaaminen, taloushallinnon kehittäminen projektille. Hallinto- ja tiedotustehtävät.

Assistentti; Suomen Kuntaliiton Brysselin toimisto; 5 kk / 2002

Työkielet
Suomi, englanti, ruotsi, saksa, puolan alkeet